Niemi Palvelut paras lähes kaikilla mittareilla Työelämän päättäjät 2024 -tutkimuksessa

Taloustutkimus toteuttaa vuosittain Työelämän päättäjät -tutkimuksen, jossa on mukana myös muuttotoimiala. Vuoden 2024 tutkimus toteutettiin internetpaneelissa lokakuussa 2024. Vastaajat edustavat eri toimialojen päättäjiä, ja maantieteellisesti tutkimus kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Muuttotoimialaa arvioi yhteensä 350 vastaajaa, ja heistä 240 tunsi Niemen vähintään nimeltä ja pystyi siten meitä arvioimaan.

Niemen lisäksi tutkimuksessa arvoitiin kuutta muuta toimialan yritystä.

Niemi on alansa tunnetuin ja yleisarvosanaltaan paras

Olimme tunnettuudessa ja yleisarvosanassa toimialamme paras. 81 % vastaajista tunsi meidät vähintään nimeltä. Yleisarvosanassa jaamme ykköstilan toisen yrityksen kanssa.

Tärkeimmät yrityskuvatekijät

Tärkeimmät yrityskuvatekijät olivat samat kuin viime vuoden tutkimuksessa: hinta-laatusuhde, luotettavuus, henkilöstön ammattitaito ja ammattitaitoinen asiakaspalvelu (asiantunteva ja asiakaslähtöinen – kuuntelee asiakkaiden tarpeita.) Yrityskuvatekijöiden tärkeydessä tapahtui pieni muutos verrattuna edellisvuoden tutkimukseen, kun hinta-laatusuhde kiilasi luotettavuuden edelle.

Niemi erottui edukseen henkilöstön ammattitaidossa ja ammattitaitoisessa asiakaspalvelussa, joissa olimme selkeästi paras. Hinta-laatusuhteessa ja luotettavuudessa jaoimme ykkössijan toisen yrityksen kanssa.

Muut yrityskuvatekijät

Muut yrityskuvatekijät olivat tärkeysjärjestyksessä palvelutarjonnan kattavuus, vastuullisuus, kuljetuskaluston sopivuus, maine työnantajana, viestintä, hyvät tulevaisuudennäkymät ja kansainväliset yhteydet.

Kansainvälisiä yhteyksiä lukuun ottamatta olimme yrityskuvatekijöissä vertailun paras; Vastuullisuudessa ja viestinnässä jaoimme ykkössijan toisen yrityksen kanssa.

 

Niemi Palveluiden toimitusjohtaja Kalle Peltola:

”Taloustutkimuksen Työelämän Päättäjät 2024 -tutkimus vahvistaa asemaamme Suomen tunnetuimpana ja arvostetuimpana muuttotoimialan yrityksenä. Hyvät arviomme ovat ennen kaikkea osoitus henkilöstömme ammattitaidosta ja tinkimättömästä sitoutumisesta asiakaskokemuksen kehittämiseen.
Menestyksemme perustuu siihen, että asetamme asiakkaan tarpeet kaiken tekemisemme keskiöön ja tarjoamme palvelua, jossa yhdistyvät korkealaatuinen toteutus ja erinomainen hinta-laatusuhde.

Jatkamme määrätietoista työtämme asiakaskokemuksen parantamiseksi ja vastuullisuuden edistämiseksi – nämä ovat meille paitsi kilpailuetuja, myös keskeisiä arvojamme toimialan kehittäjänä.”

Lue myös nämä

Styockmann Itis

13.11.2025

asiakastarina

Stockmannin Itis -tavarataloprojekti

  • 10.10.2025

    asiakastarina

    Verohallinto – inventoinnilla hallintaa ja tehokkuutta kalustemassaan

    Lue lisää
  • 07.10.2025

    vastuullisuus

    Tavaroille ja kalusteille uusi elämä: Niemi vie kiertotalouden käytäntöön

    Lue lisää
  • 08.09.2025

    blogi

    Blogi: Hankintakategoriat – Tarve uudenlaiselle ajattelulle

    Lue lisää
  • 22.08.2025

    vastuullisuus, kalusto

    Fossiiliton kalusto on vähentänyt päästöjämme lähes 95 %

    Niemen fossiiliton kalusto vähensi päästöjä 95 % vuonna 2024. Uusiutuva diesel, biokaasu ja sähkö vievät muutot...

    Lue lisää