Niemi Palvelut muutti WithSecuren pääkonttorin uusiin toimitiloihin

Muutimme WithSecuren pääkonttorin syyskuussa 2024 uusiin tiloihin Wood City -puukortteliin Jätkäsaaressa. WithSecure on Euroopassa perustettu kyberturvayritys, joka auttaa suojaamaan yrityksiä ja panostaa vahvoihin kumppanuuksiin asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Kalustus ja työpisteasennukset

Jo ennen varsinaisen kalustus- ja muuttoprojektin alkua olimme muuttaneet uuteen toimistoon Framery-työtilan ja muuta irtaimistoa, jolle ei enää ollut käyttöä vanhassa toimistossa. Ennen kaikkia toimituksia olimme suojanneet kulkuväylät huolellisesti.

Kalustusprojekti alkoi uusien aula- ja neuvottelutilojen kalustamisella. Kalusteet toimitti Input. Kalusteiden lisäksi asensimme myös muutamia äänieristettyjä liikuteltavia työtiloja sekä kiinnikekohtia tukiasemille kattoon ja seiniin.

Työpisteasennuksille oli useita vaihtoehtoja, koska työpöytien ja näyttöjen koot ja niiden yhdistelmät vaihtelivat. Teimme yhdistelmistä malliasennukset, jotka WithSecure hyväksyi, ja sen jälkeen asensimme niiden mukaan kaikki noin 300 työpistettä.

Noin 200 työpistettä muutettiin aikaisemmasta toimistosta, ja noin 100 oli uusia. Asennustyötä helpotti käytössämme ollut selkeä pohjakartta toimistosta, johon oli merkitty kerroksittain kaikki työpisteet ja niiden asennustyypit.

Erityistä huomiota vaativat kohteet

Muutolla oli mukana myös kassakaappeja ja muuta erityistä huomiota vaativia kohteita. Ne siirsimme erikseen yhdessä sovittuna ajankohtana ja yhdessä sovitulla tavalla. Turvakuljetuksissa oli jatkuvasti mukana asiakkaan edustaja, myös muuttoautomme kyydissä. Muutolla oli mukana myös lukittavia laatikoita ja muuttokaappeja.

Käytettyjen kalusteiden myynti

Henkilöstölle toteutettiin verkkokauppa, jossa heidän oli mahdollista ostaa ylimääräisiä käyttökelpoisia kalusteita. Siirsimme kalusteet noutopaikkaan, ja noudon tilanneille toimitimme heidän ostamansa kalusteet kotiin saakka.

Jäljelle jääneet ehjät kalusteet ovat myynnissä kumppanimme OffiStoren kanavissa. Keräämme toimitukset ja luovutamme ne eteenpäin. Loput jäljelle jäävät kalusteet kierrätetään asianmukaisesti uusiomateriaaliksi.

Samalla tiimillä alusta loppuun

Projektia on tehty tiiviisti yhdessä WithSecuren kanssa. Kaikki avoimet asiat ja vastuut käytiin tarkkaan läpi viikoittaisissa Teams-kokouksissa, johon projektipäällikkömme Juhana Maijanen osallistui. Niemeltä sekä kalustus- että muuttoprojektissa oli sama projektipäällikkö ja sama työnjohto; yksi tiimi hoito projektin alusta loppuun.

Lue myös nämä

27.01.2025

artikkelit

Niemi Palvelut paras lähes kaikilla mittareilla Työelämän päättäjät 2024 -tutkimuksessa

  • 09.01.2025

    artikkelit asiakastarina

    Taiteilija Tommi Toijan työhuoneen siirto sellaisenaan Helsingin Taidehalliin ja takaisin

    Lue uutinen
  • 30.12.2024

    tiedotteet

    Juha ”Jone” Niemen yli 40-vuotinen työsarka päätökseen Niemi Palveluilla

    Lue uutinen
  • 04.12.2024

    asiakastarina

    Urheilupuiston koulun muutto väistötilaan ja irtaimiston puhdistus

    Lue uutinen
  • 03.12.2024

    asiakastarina

    Luksushotelli The Hotel Marian puolentoista vuoden kalustusprojekti

    Lue uutinen