”Muuttajat olivat meilläkin suojautuneet maskein ja hanskoin, turvavälit pidettiin, desinfiointisprayta käytettiin ja homma hoitui muutenkin hygieenisesti.” – Riku Rantala
Hoidimme Riku Rantalan perheen muuton ja irtaimiston pakkaamisen. Kaikki kalusteet ja irtaimisto pakattiin muuttoa edeltävänä päivänä valmiiksi. Seuraavana päivänä ammattilaisemme siirsivät valmiiksi pakatun irtaimiston uuteen asuntoon.
Rikulla on paljon kokemusta muuttamisesta talkoovoimin, mutta tällä kertaa hän päätti kutsua Niemen apuun. Tässä Riku kertoo seitsemän syytä siihen, miksi hän suosittelee samaa muillekin.
- Suunnittelu on kunnollista, aikataulu ei petä
”Viikkoa ennen muuttoa meille tuli suunnittelija Elviira, joka puolessa tunnissa kävi kaiken olennaisen läpi: mitä pakataan, montako laatikkoa ja muuttajaa tarvitaan, missä järjestyksessä auto lastataan, miten ja minne lasti uudessa kodissa puretaan – ja kauanko tähän kaikkeen menee aikaa. Entisenä sotilashenkilönä olin lähes mykistynyt. Hyvästi, aamuyön naapuririidat rappukäytäväroudauksesta tai viikoksi venyneet pakunvuokrat!”
- Pakkauspalvelu säästää aikaa ja aika on rahaa
”Molemmilla perheemme tienaajilla on sellainen duuni, jossa päivät saattavat venyä eikä viikon pakkausrupeamalle ole aikaa. Itselläni esimerkiksi oli ohjelman kuvauksia kaksi viikkoa muuton ympärillä, ja niiden siirtäminen olisi käynyt todella kalliiksi. Niemen pakkauspalvelu pelasti kiireisen yrittäjän: muuttajat aloittivat työnsä pakkaamalla huoneet laatikoihin. Esimerkiksi koko keittiö sujahti skarpisti bokseihin ihan järjettömän nopeasti –kaikki astiatkin suojattuna kuten kuuluu.”
- Ammattilaiset osaavat: asiat ja ihmiset eivät hajoa
”Kaikki kunnia talkooväelle, mutta ammattilainen on ammattilainen. Pro-muuttaja tietää tarkalleen, montako hyllymetriä kirjoja kannattaa laittaa yhteen laatikkoon (yllättävän vähän, ettei hajota selkää), miten lattiat suojataan tai millaisissa laatikoissa kuljetetaan telkkarit ja hääpuvut. Mikään ei mennyt rikki (jos olisi mennyt, ei asiasta olisi tarvinnut riidellä – vakuutus toki korvaisi, toisin kuin kaverimuutoissa). Niemen muuttajat ei taida hätkähtää mitään, semmoisen vaikutelman sai. Tavara liikkui.”
- Lamppujen ja hyllyjen asennus auttoi purkua
”Niemeltä olisi voinut tilata täyden palvelun pakkausmuutonkin, siis sellaisen, jossa kaikki muuttolaatikot puretaankin paikalleen. Niin pitkälle emme halunneet mennä vaan kelailla rauhassa, mihin mikäkin asettuu. Silti oli mahtava etu, että muuttajat asensivat ensi töikseen uuteen kämppään a) lamppuja ja b) ison kirjahyllyni. Kirjalaatikot olisivat täyttäneet olkkarin melko pitkään, kun olisin yökaudet kokoillut hyllyäni pimeässä. Eräs hyvä palvelu oli sekin, että lopuksi muuttajat veivät roskat mennessään ja jos joku isompi huonekalu olisi ollut kaatopaikkakamaa, olisi senkin saanut jättää Niemen isoon autoon kierrätettäväksi eli EI vietäväksi kaatopaikalle. Varastointipalvelukin olisi järjestynyt.”
- Koronaturvallisuudesta pidettiin huolta
”Näinä aikoina on totta kai selvää, että tartuntojen riskit minimoidaan. Niemi on hoitanut koko pandemian ajan niin kotien kuin firmojenkin muuttoja niin paljon, että hyvät käytännöt ovat kaikille selviä. Muuttajat olivat meilläkin suojautuneet maskein ja hanskoin, turvavälit pidettiin, desinfiointisprayta käytettiin ja homma hoitui muutenkin hygieenisesti.”
- Ympäristövastuu ja fossiilittomat polttoaineet
”Itselleni on selvää, että haluan äänestää lompakollani sellaisia lafkoja, jotka ymmärtävät ilmastokriisin valtavat riskit ja haluavat omassa toiminnassaan muuttaa haitallisia vanhoja toimintamalleja. Jos joku uskaltaa olla edelläkävijä, siitä pitää minusta myös palkita – nimittäin ne lafkat, jotka EIVÄT pyri säästämään ympäristöä, tekevät sen lopulta meidän kaikkien kustannuksella. Niemi mainostaa olevansa Suomen puhtain muuttopalvelu, ja uskottava se on: 100 % muuttoajoneuvoista kulkee fossiilittomilla polttoaineilla eli biokaasulla, sähköllä tai uusiutuvalla dieselillä.”
- Kotimainen avainlippupalvelu ei toimi harmaalla alueella
”Yksi tämän ajan tärkeimmistä teoista hyvinvointivaltion puolustamiseksi on suomalaisten palveluiden kuluttaminen. Suomalaiset, veronmaksukykyiset ja ihmisiä työllistävät yritykset pitävät valtion ja sen talouden rattaat pyörimässä. Kaikilla aloilla – muuttoalallakin – saattaa löytyä harmaan alueen toimijoita, jonka näennäisen edulliset hinnat perustuvat epäasiallisiin, epäeettisiin ja laittomiin koplauksiin niin työntekijöiden, ajoneuvojen kuin verojenkin suhteen. Niemi on iso suomalainen perheyritys, jonka palveluilla on avainlipputunnus ja joka on sitoutunut vastuullisiin toimintatapoihin. Streitti ja rehti meininki alusta loppuun, minä diggaan – ja tulen jatkossakin tukemaan.”