Niemi Palvelut lanseeraa energiaohjelman

Niemi Palvelut aloittaa energiaohjelman, jonka keskiössä ovat yhtiön kiinteistöt ja kalusto. Tavoitteena on parantaa merkittävästi energiatehokkuutta verrattuna vuoteen 2021. Niemi Palveluilla on ympäri Suomen 12 kiinteistöä ja 160 ajoneuvoa.

Niemen käytössä on kiinteistöjä n. 45 000 m2. Niiden sähkönkulutukseen ja lämmitykseen kuluu paljon energiaa.  Konkreettisia tehostamistoimenpiteitä on lukuisia, joista suurimpana on lämmityksen säätäminen kaikissa toimistotiloissa 20 asteeseen. Varastoissa lämpö lasketaan 17 asteeseen. Kaluston osalta kiinnitetään erityistä huomiota taloudelliseen ajamiseen sekä reittisuunnitteluun. Ajotavalla on suuri merkitys ajoneuvon kokonaiskulutuksen kannalta.

”Vallitseva energiapula ja alkanut lämmityskausi vaativat konkreettisia toimenpiteitä. Olemme rakentaneet ohjelmamme kahden energiatehokkuutemme kannalta merkittävien osa-alueiden, kiinteistöjen ja kaluston, ympärille. Energiaohjelma tullaan jalkauttamaan koko henkilöstölle erilaisin nostoin koko syksyn ajan – pienet asiat ratkaisevat. Me kaikki voimme kantaa oman kortemme kekoon”, kertoo johtaja Juha Niemi.

Lisätietoja: Juha Niemi, johtaja, 0400 402 307, juha.niemi@niemi.fi

kuva latauspistokkeesta

Lue myös nämä

Styockmann Itis

13.11.2025

asiakastarina

Stockmannin Itis -tavarataloprojekti

  • 10.10.2025

    asiakastarina

    Verohallinto – inventoinnilla hallintaa ja tehokkuutta kalustemassaan

    Lue lisää
  • 07.10.2025

    vastuullisuus

    Tavaroille ja kalusteille uusi elämä: Niemi vie kiertotalouden käytäntöön

    Lue lisää
  • 08.09.2025

    blogi

    Blogi: Hankintakategoriat – Tarve uudenlaiselle ajattelulle

    Lue lisää
  • 22.08.2025

    vastuullisuus, kalusto

    Fossiiliton kalusto on vähentänyt päästöjämme lähes 95 %

    Niemen fossiiliton kalusto vähensi päästöjä 95 % vuonna 2024. Uusiutuva diesel, biokaasu ja sähkö vievät muutot...

    Lue lisää