Tarinamme alkoi 40 vuotta sitten, kun Niemen perheen isä, Kalevi Niemi, osti pakettiauton ja 100 muuttolaatikkoa.
Katso 40-vuotisjuhlavuosivideomme
Toiminta pääsi hyvin vauhtiin, kun Niemen veljekset auttoivat töissä, ja 1984 osa veljeksistä jätti päivätyönsä muualla. Isä-Kalevi neuvoi pitämään aina hyvää huolta asiakkaista, ja sitä neuvoa olemme pyrkineet noudattamaan. Asiakas on ollut toimintamme keskiössä jo ennen kuin niin osattiin edes sanoa!
Vuonna 2001 teimme merkittävän yrityskuvauudistuksen ja muutimme kaiken: autojen ilmeen, työasut, logon ja värit. Aluksi punainen väri tuntui mahdottomalta vaihtoehdolta, mutta nykyään Niemeä olisi vaikeaa kuvitella ilman sen punaista tunnusväriä. Yrityksemme sloganiksi vakiintui kaikkien tuntema ”Niemi muuttaa kaiken”.
Ensimmäisen pääkaupunkiseudun ulkopuolella sijaitsevan aluetoimiston avasimme Tampereella 2003. Sen jälkeen toimintamme on laajentunut koko Suomen alueelle: Turkuun, Ouluun, Jyväskylään, Lahteen, Kuopioon ja viimeisimpänä Vaasaan. Suomen lisäksi toimimme maailmanlaajuisesti laajan kansainvälisen yhteistyökumppaniverkostomme kautta.
Vuonna 2011 vaihdoimme nimeksemme Niemi Palvelut, joka kuvaa paremmin muuttojen ohella logistiikka- ja tapahtumapalveluihin monipuolistunutta tarjontaamme.
Tapahtuma- ja logistiikkaosaamistamme olemme päässeet todistamaan niin Suomen EU-puheenjohtajuuskausien projektitehtävissä, Suomessa järjestetyissä jääkiekon ja yleisurheilun MM-kisoissa kuin vuoden 2007 Euroviisuissa Helsingissä.
Vuosien varrella ympäristöasioiden huomioiminen on tullut yhä tärkeämmäksi. Kattavan kierrätyspalvelumme kautta tavarat päätyvät uuteen kotiin, tai energiaksi ja uusiomateriaaliksi. Koko ajokalustomme kulkee nykyään täysin fossiilittomasti biokaasulla, uusiutuvalla dieselillä tai täyssähköllä. Ympäristötavoitteenamme on pienentää pienhiukkaspäästömme nollaan vuoteen 2035 mennessä.