Hiilinegatiivisuutta tavoittelevan matkailuyrityksen yrittäjä Annu Huotari haastaa kaikki pienimmätkin toimijat mukaan ilmastotalkoisiin.
Vihdin Nuuksiossa toimiva matkailualan perheyritys Hawkhill lähtee mukaan Niemi40haasteeseen. Yrittäjä Annu Huotari haastaa kaikki pienimmätkin toimijat mukaan ilmastotalkoisiin: ”Pienetkin toimijat voivat saada paljon aikaan. Me Hawkhillissä tavoittelemme hiilinegatiivisuutta jo vuoteen 2022 mennessä.” Niemi Palveluiden toimitusjohtaja Juha Niemi ihailee Hawkhillin systemaattista työtä ja jo nyt saavutettuja ympäristötekoja.
Hawkhill aloitti ilmastotyönsä listaamalla ympäristöön vaikuttavia asioita. Tärkeysjärjestys löytyi laskemalla jokaisen kohdan päästöt. Yritys esimerkiksi sähköisti koko autokantansa ja sai minimoitua suurimmat päästönsä. ”Pienilläkin teolla on merkitystä. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse eikä edes ole tarkoituksenmukaista tehdä kerralla. Ympäristöasioissa kannattaa kilpailla, sillä silloin luonto voittaa aina”, Annu Huotari painottaa.
Hiilinegatiivinen vuonna 2022
Tänä päivänä ympäristö huomioidaan kaikissa Hawkhillin toiminnoissa. Yritys on jo saavuttanut hiilineutraaliuden ja tähtää hiilinegatiivisuuteen vuoteen 2022 mennessä. Pitkän aikavälin tavoitteena on kompensoida kaikki toiminnan aikaiset päästöt vuoteen 2030 mennessä, aina yrityksen perustamisvuodesta 1963 lähtien. ”Mielestämme ympäristöstä huolehtiminen ja vastuullisuus ei ole valinta, vaan välttämättömyys. Siksi haastammekin kaikki Nuuksion kansallispuistossa toimivat yritykset puolittamaan hiilijalanjälkensä vuoteen 2025 mennessä”, Huotari kiteyttää.
Niemi Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Juha Niemi ihailee nuuksiolaisen perheyrityksen toimintaa: ”On hienoa saada mukaan yritys, jolla teot ovat jo näin pitkällä, ja tavoitteet vieläkin korkeammalla. Haluan kannustaa kaikkia yrityksiä ilmastotekoihin. Oli sitten kyseessä iso tai pieni yritys, iso tai pieni teko, kaikki lasketaan.”
”Juuri tästä Niemi40haasteessa on kysymys, vain yhdessä voimme saada aikaan positiivisen lumipalloefektin ilmaston hyväksi”, hän jatkaa.
Niemi40haaste kutsuu kaikki toimijat konkreettisiin tekoihin ilmaston puolesta, kokoon tai alaan katsomatta. Niemi40haaste.fi
Lisätietoja:
Juha Niemi, toimitusjohtaja, Niemi Palvelut Oy, 0400 402 307, juha.niemi@niemi.fi