Sofigaten pääkonttorin muutto Espoosta Helsinkiin

Kuva Sofigaten toimistosta

Sofigate muutti pääkonttorinsa Otaniemestä Ruoholahteen. Muuton valmistelutyöt aloitettiin päämuuttoa edeltävällä viikolla ja päämuutto toteutettiin yhden viikon aikana.

Kaikki Sofigaten työntekijät työskentelivät etänä muuton ajan. Kokoustilojen tärkeimmät kalusteet siirrettiin jo ensimmäisenä päivänä, jotta AV-asennuksista vastaava toimija pääsi aloittamaan työnsä viivytyksettä.

Fyysisen muuton alkaessa uudet toimitilat olivat edelleen remontin alla, jonka vuoksi ennalta suunniteltu muuttoaikataulu venyi suunniteltua pidemmäksi. Uusien tilojen herkän parketin vuoksi erityistä huomiota kiinnitettiin kulkuväylien suojauksiin koko prosessin ajan.

Jotta uuden toimiston avajaisaikataulu voitiin pitää ennallaan, muutto toteutettiin vaiheittain samaan aikaan remontin viimeistelyn ja teknisten asennusten etenemisen kanssa. Niemen resursseja muutettiin muuttoprojektin aikana joustavasti vastaamaan kulloistakin tarvetta.

Muutossa käytettiin mahdollisimman paljon hyödyksi vanhoja kalusteita, mutta myös kalustehankintoja tehtiin. Projektipäällikkömme koordinoi niiden toimitusaikataulun sopimaan muuton etenemiseen. Yhteensä siirrettiin lähes 200 työpistettä, ja ja lisäksi toteutettiin erillinen muuttoprojekti vartioidulla kuljetuksella korkeamman turvallisuusluokan vaativille laitteille.

Muuton jälkeen Sofigate toteutti kierrätysprojektin, jossa mahdollistettiin tarpeettomien ja ylijääneiden kalusteiden hankkiminen Sofigaten henkilöstön omaan käyttöön. Autoimme kierrätysprojektin toteutuksessa kuljettamalla ylijääneet kalusteet kierrätykseen ja jatkomyyntiin kumppanille.

Sofigaten Office Lead Ulla Somerma:

”Kaiken kaikkiaan, jos pitäisi uusi muuttoprojekti vetää, niin ottaisin teidät kumppaniksi. Kiitos koko porukalle hyvästä työstä, positiivisesta hengestä ja projektipäällikölle iso kiitos koordinoinnista.”

 

Kuva: Paula Kauppinen

Lue myös nämä

16.04.2025

blogi

Blogi: Muuttokuljetuspalvelujen puitesopimukset – miten kehittää vähimmäisvaatimuksia vastuullisempaan suuntaan?

  • 15.04.2025

    asiakastarina

    Täsmälogistiikkaa Rabbit Filmsin tuotantojen tueksi

    Lue lisää
  • 10.04.2025

    blogi

    Blogi: Markkinavuoropuhelu – parhaan ystävän neuvo

    Lue lisää
  • 04.04.2025

    blogi

    Blogi: Julkiset hankinnat – mitä ne ovat?

    Lue lisää
  • 24.03.2025

    artikkelit

    Unohda sähköpostisekamelska ja erilliset Excelit – Yrityksen kalusterumbaa voi hallita yhdellä alustalla

    Niemi on käsitellyt asiakkaidensa käyttöomaisuutta ja tarjonnut kiertotalouspalveluita jo yli 40 vuotta. Nyt yritykset saavat kaiken...

    Lue lisää