Aikaistamme ympäristötavoitettamme – pienhiukkaspäästöt nollaan jo 2030

Kuljetusvaltaisena toimijana tunnemme vastuumme ympäristöstämme, ja alamme edelläkävijänä haluamme näyttää esimerkkiä muille.

Olemme aikaistaneet pienhiukkaspäästöjen nollatavoitettamme kymmenellä vuodella. Ympäristöstrategiaamme on kirjattu pienhiukkaspäästöjen nollatavoitteen toteutuvan viimeistään 2030.

Ensimmäinen ajoneuvoja koskeva tavoitteemme toteutui jo syksyllä 2019, kun koko Niemen noin 150 ajoneuvon kalusto siirtyi käyttämään fossiilittomia polttoaineita.

EU:n ja Suomen uudet hiilineutraaliustavoitteet ja kotimaanliikenteen puolittamispäästöt vuoteen 2030 mennessä ovat innoittaneet myös meitä tarkistamaan omaa ympäristöpolitiikkaamme. Kuljetusvaltaisena toimijana tunnemme vastuumme ympäristöstämme, ja alamme edelläkävijänä haluamme näyttää esimerkkiä muille.

eri kokoisia muuttoautoja tiellä kesämaisemassa

Pienhiukkaspäästöjen nollatavoitteen aikaistaminen tarkoittaa meille myös suurinvestointia ajoneuvokalustoon seuraavan kymmenen vuoden aikana, kun yhtiön autokanta vaihdetaan asteittain kokonaan kaasu- ja sähkökäyttöiseksi. Niemen päivitetyn kalustostrategian mukaan jo vuonna 2024 enemmistö yhtiön kalustosta olisi biokaasu- ja sähköajoneuvoja. Vuoteen 2030 mennessä biokaasukäyttöisten ajoneuvojen osuus on tarkoitus kasvattaa jopa 60 prosenttiin ja sähkökäyttöisten 40 prosenttiin.

Tavoitteen järkevä toteutuminen edellyttää olemassa olevan kaasutankkaus- ja latauspisteverkoston huomattavaa laajentamista. Nykyinen latauspisteverkko on hajanainen ja epävarma, mikä rajoittaa vielä toistaiseksi merkittävästi sähkökaluston käyttömahdollisuuksia.

Asiakkaamme ovat valveutuneita ja arvottavat ympäristökysymykset korkealle palveluntoimittajaa valitessaan. Katsomme, että vastuullisuus tuo lisäarvoa, ja ympäristövastuu on meille kilpailuetu.

Lue myös nämä

16.04.2025

blogi

Blogi: Muuttokuljetuspalvelujen puitesopimukset – miten kehittää vähimmäisvaatimuksia vastuullisempaan suuntaan?

  • 15.04.2025

    asiakastarina

    Täsmälogistiikkaa Rabbit Filmsin tuotantojen tueksi

    Lue lisää
  • 10.04.2025

    blogi

    Blogi: Markkinavuoropuhelu – parhaan ystävän neuvo

    Lue lisää
  • 04.04.2025

    blogi

    Blogi: Julkiset hankinnat – mitä ne ovat?

    Lue lisää
  • 01.04.2025

    asiakastarina

    Sofigaten pääkonttorin muutto Espoosta Helsinkiin

    Lue lisää