Niemi kasvaa ja vahvistuu yritysostoin

Niemi ottaa isoja kasvuaskelia ostamalla kaksi alansa keskeistä palvelulogistiikkatoimijaa osaksi Niemi-konsernia.

Tänään olemme sopineet Martelan kanssa liiketoimintakaupasta, jossa Martelan muuttopalveluliiketoiminta siirtyy Niemi Palveluille. Kaupan yhteydessä on solmittu yhteistyösopimus, jonka mukaan Niemi on jatkossa Martelan valtakunnallinen muuttopalvelutoimittaja. Martelan kalusteisiin ja työympäristöihin liittyvät asennuspalvelut jatkuvat Martelan toimesta kuten tähänkin asti. Järjestely vahvistaa toteutuessaan Niemen palvelukykyä ja mahdollistaa kaikille yritysasiakkaillemme entistä sujuvammat, valtakunnalliset muuttopalvelut.

Ulkomaanpalveluitamme vahvistamaan olemme tehneet sopimuksen laadukkaan, kansainvälisiin muuttoihin erikoistuneen Pegasus Moving Oy:n osakekannan ostosta. Pegasuksen ammattitaitoinen henkilöstö yhdessä Niemen nykyisen tiimin kanssa muodostaa jatkossa yhden Suomen johtavista ulkomaanmuutto- ja palvelulogistiikan toimijoista.

Kauppojen myötä meille siirtyy henkilöstöä, kalustoa ja työvälineitä. Kaupat kasvattavat merkittävästi kykyämme palvella asiakkaitamme sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti.

 

Martelan tiedote

Lue myös nämä

04.09.2026

artikkelit

Niemi avaa nuorille ovia työelämään

  • 21.08.2026

    artikkelit

    Niemiläiset arvostavat työystävissä luotettavuutta, avuliaisuutta ja huumorintajua

    Lue lisää
  • 21.08.2026

    artikkelit

    Varastotilaa juuri sinun tarpeisiisi

    Lue lisää
  • 11.08.2026

    artikkelit

    Kemiran innovaatiokeskuksen muutto Espoossa

    Lue lisää
  • 07.08.2026

    artikkelit

    Niemi Palvelujen ISO 14001 -sertifikaatti uusittiin, ja ISO 9001 -laatusertifikaatti jatkuu

    Lue lisää