TÖIHIN NIEMELLE: TULE MUUTTAMAAN MAAILMAA

Palkkaamme urapolun eri vaiheissa olevia muutoksentekijöitä niin keikka- kuin kokopäivätyöhön. Niemellä luot urapolkusi osaamisesi ja haluamasi roolin mukaisesti kentällä, varastolla tai toimistolla. Ja jos osaamista ei vielä ole, me koulutamme. 

Tule osaksi tiimiämme – vastuullisuuden edellätekijöinä näytämme esimerkkiä myös muille alan toimijoille.

Vaihtelevaa ja monipuolista työtä hyvässä porukassa

Niemellä työ on monipuolista ja vaihtelevaa, ja meillä työskentelee noin 1000 henkilöä. Jokaisella niemiläisellä on oma tärkeä tehtävänsä, ja yhdessä pyrimme aina ylittämään asiakkaidemme odotukset.

Yleisimpiä työtehtäviämme ovat muuttaja, kuljettaja, asentaja sekä nokkahenkilö ja työnjohtaja. Lisäksi meillä on useita muita työtehtäviä varastolla ja toimistolla.

 

MUUTTAJA

Muuttajana olet osa Niemen tiimiä, joka toteuttaa monipuolisia palveluprojekteja. Työtehtäviisi kuuluvat tavaroiden suojaaminen, pakkaaminen ja turvallinen siirtäminen sekä mahdollisesti pienimuotoiset kalusteasennukset. Työskentelet asiakaspalvelutilanteissa Niemen edustajana.

Tarjoamme:

  • monipuolisen työn ja hyvän perehdytyksen
  • mahdollisuuden joustavaan tai kokoaikaiseen työskentelyyn
  • alan parhaat työvälineet, työvaatteet ja -kengät
  • loistavan tiimin tuen

Menestyt tehtävässä, jos olet tiimityötaitoinen, oma-aloitteinen ja sinulla on hyvä tilannetaju.

KULJETTAJA

Kuljettajana vastaat asiakkaiden tavaroiden turvallisesta lastauksesta, sitomisesta ja kuljetuksesta. Osallistut myös tavaroiden siirtämiseen muuttokohteessa ja varmistat, että keikka sujuu sujuvasti yhdessä tiimin kanssa. Huolehdit modernin muuttoauton siisteydestä ja pienhuolloista.

Tarjoamme:

  • monipuolisen työn ja hyvän perehdytyksen
  • mahdollisuuden joustavaan tai kokoaikaiseen työskentelyyn
  • alan parhaat työvälineet, työvaatteet ja -kengät
  • loistavan työporukan

Menestyt tehtävässä, jos olet huolellinen, tiimityötaitoinen ja mukautumiskykyinen. Kuorma-autokortti vaaditaan, mutta ammattipätevyyden puuttuminen ei ole este – tarjoamme tarvittaessa tukea sen hankkimiseen.

ASENTAJA

Kalusteasentajana vastaat monipuolisista tehtävistä, kuten toimistokalusteiden asennuksista, siirroista ja puruista aina vaativampiin projekteihin asti. Työskentelet usein parin tai tiimin kanssa, ja tehtävässä menestyminen edellyttää hyviä kädentaitoja sekä erilaisten työkalujen ja materiaalien tuntemusta.

Tarjoamme:

  • monipuolisen työn ja hyvän perehdytyksen
  • mahdollisuuden joustavaan tai kokoaikaiseen työskentelyyn
  • alan parhaat työvälineet, työvaatteet ja -kengät
  • loistavan työporukan

Menestyt tehtävässä, jos hallitset yleisimmät työkalut, tunnet eri seinämateriaalit ja kannakkeet, osaat lukea rakennekuvia ja ratkaista ongelmia tehokkaasti.

KATSO AVOIMET PAIKKAMME TAI LÄHETÄ AVOIN HAKEMUS