Tehosta työmaalogistiikkaasi Niemen ammattilaisten avulla

Tarjoamme yrityksille logistisia palveluita tavaravirtojen hallintaan, ja meidät tunnetaan erinomaisesta asiakaspalvelustamme ja luotettavuudestamme. Toimimme valtakunnallisesti koko Suomen alueella.

Me lastaamme, kannamme, puramme, asennamme ja varastoimme huolellisesti, tehokkaasti ja ammattitaidolla. Kun työmaan logistiikka on ulkoistettu meille, työmaan henkilöstö ja muut urakoitsijat vapautuvat tekemään niitä töitä, joihin heidän on palkattu ja joissa he ovat tehokkaimmillaan.

Ydinosaamistamme on pienten ja etenkin suurten kiintokaluste- ja rakennusmateriaalierien haalaus, välivarastointi ja täsmätoimitukset. Haalaus tarkoittaa tavaroiden tai materiaalien kuljettamista vaativissa olosuhteissa, kuten esimerkiksi työmailla. Suunnittelemme yhdessä työmaiden kanssa reitit ja aikataulut työturvallisuus huomioiden. Haalaukset onnistuvat niin pystysiirtoapuvälineiden, esim. hissien ja kurottajien avulla kuin portaissakin.

Joustavaa, nopeaa ja kustannustehokasta

 

Jokaisessa haalausryhmässämme on aina nokkahenkilö, ja urakkatyöt sujuvat ilman asiakkaan työnjohtoa. Ammattilaisemme voidaan tilata töihin haluttuna ajankohtana nopeallakin aikataululla. Tilatun työn tehtyään he jatkavat joustavasti seuraavaan kohteeseen, eikä heitä siis tarvitse työllistää koko päiväksi.

Työmaakohteissa toteutettavissa toimeksiannoissa käytämme vain omaa, itse kouluttamaamme työvoimaa. Sisäisissä Niemi Akatemia -koulutuksissamme ja päivittäisessä toiminnassamme otamme huomioon kaikki soveltuvat turvallisuussäädökset ja -vaatimukset.

Koulutetuilla ammattilaisillamme on tarvittavat turvallisuusvälineet (kypärä, suojalasit, turvajalkineet, huomiovaatteet), pätevyydet sekä työn vaatimat ja siihen sopivat työvälineet, esimerkiksi nokkakärryt, imukupit, levykärryt, lavakärryt ja kantokahvat.

Materiaali- ja kalustehaalauksista teemme yksikkö- tai projektikohtaisen tarjouksen, jolloin asiakkaamme tietävät tarkkaan tulevat kustannukset suunnitellessaan projekteja.

Luotettava kumppani varastointiin ja täs­mä­toi­mi­tuk­siin

 

Autamme asiakkaitamme sujuvoittamaan työmaalogistiikkaansa välivarastoimalla toimituseriä ja toimittamalla varastolta tuotteita oikeanlaisina määrinä, oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan.

Voimme välivarastoida pieniä ja suuria toimituseriä laattapaketista kokonaisiin kiintokalustekuormiin. Varastointiaika joustaa asiakkaan tarpeen mukaan päivästä jopa vuosiin ja veloitamme vain toteutuneiden määrien ja päivien mukaan.

Täsmätoimituksissa toimitamme työmaalla tarvittavat tuotteet joka pihaan purkuna tai toimestamme perille asti haalattuna.
Hävikki pienenee, kun tavaraa tilataan vain tarvittava määrä ja se toimitetaan oikea-aikaisesti oikeaan paikkaan. Työturvallisuus paranee, kun työmaan pihoilla tai käytävillä ei ole ylimääräistä materiaalia.

Tarvittaessa ja yllättävissä tilanteissa reagoimme nopeallakin aikataululla, jopa saman päivän aikana.

Haluatko tehostaa työmaasi logistiikkaa?

Lue myös nämä

04.12.2024

asiakastarina

Urheilupuiston koulun muutto väistötilaan ja irtaimiston puhdistus

  • 03.12.2024

    asiakastarina

    Luksushotelli The Hotel Marian puolentoista vuoden kalustusprojekti

    Lue uutinen
  • 22.11.2024

    vastuullisuus

    ”Hybridilämpövoimala tuo Suomelle arvokasta vientipotentiaalia” – ministeri Multala vihki käyttöön TSF:n hyötysuhteeltaan ainutlaatuisen voimalan

    Lue uutinen
  • 28.10.2024

    asiakastarina

    DNA:n pääkonttorin muutto Ilmalaan

    Lue uutinen
  • 07.10.2024

    artikkelit

    Tampereen Messujen uusi logistiikkakumppani on Niemi Palvelut

    Lue uutinen